Luokalle jääneet

Viime viikkojen aikana on Päijät-Hämeen kunnille satanut nuhteita vääristä valtuustopäätöksistä. Yhdeksän kuntaa yhdestätoista kannatti sote-alueeksi Tampere-keskeistä rakennetta Helsingin sijaan.

Ehkä pöly olisi jo laskeutunut, mutta keskiviikon maakuntatilaisuudessa, missä ensin toivottiin hyvää yhteistyötä, annettiin sitten tulla olan takaa maakuntahallinnon kaikkien edustajien voimin; huonot ja tyhmät oppilaat jätettiin luokalle – se tuli selväksi. Niin paljon on tullut jälkikommenttia tilaisuudesta äimistyneiltä, että ilmeisesti on syytä muutama sana kirjoittaa siitä, miksi suurin osa kunnista päätti väärin. En tietenkään voi vastata muiden puolesta, mutta omaa ajattelua voin valottaa.

Ymmärtäisin pääkritiikin, jos se kohdistuisi siihen kohtuuttomaan asetelmaan, johon kunnat on laitettu: antamaan kantoja keskeneräisistä asioista, joiden osalta tietoa ei riittävästi. Viittaan tässä edelliseen blogiini, jossa analysoin huonon hallinnon toimintamallia. Tämä on jälleen malliesimerkki siitä.

Kuntien kannalta on erittäin oleellista tietää kolmen kertoimen (asukasluku, sairastavuus, ikärakenne) välinen painotus, koska se heittelee kuntaosuuksia Hollolan kokoisessa kunnassa miljoonia euroja vuodessa. Lisäksi olennaista olisi tietää se, tasataanko kustannuksia koko Suomen, sote-alueen vai tuotantoalueen sisällä. Myös tällä on miljoonien eurojen vaikutuksia. Kokonaisvaikutukset voivat olla jopa kymmeniä miljoonia maakunnan osalta. Vaikka rahalla ei ole väliä -näin olen kommenteista ymmärtänyt -on näin suuret summat köyhälle maakunnalle iso juttu; se on pois aina jostain muusta.

On sanottu, että kysymys on edunvalvonnasta: uskommeko itseemme. On aika vaikea uskoa, että jos pääkaupunkiseudun ja Lahden alueen intressit ovat vastakkaiset, Lahden alue voittaisi väännössä. Olen ollut seuraamassa kolmea valtionosuusuudistusta seurantaryhmissä, joissa kaikissa on tavoiteltu oikeudenmukaista lopputulosta, mutta lopulta tehty sattumanvaraisiin tuloksiin johtaneita poliittisia päätöksiä. Satunnaisesti kunnat ovat hävinneet tai voittaneet riippuen siitä, miten rulettipöydässä on käynyt. Nämä selkeät ongelmat on myös myöhemmin todennettu asiantuntijoiden toimesta. Poliittiseen päätöksentekoon on siis tältä osin aika vaikea luottaa.

On myös vedottu siihen, että Päijät-Häme on pari vuotta sitten päätynyt yksimielisesti Helsinki-suuntaan. Olin tässä työryhmässä, joka mm. haastatteli HYKS:in ja TAYS:in johtoryhmän; luulen tuntevani perustelut aika hyvin. Esitys oli erikoissairaanhoidon osalta perusteltu ja edelleen relevantti. Sote-alueen osalta kysymys on kuitenkin 70 % muustakin. Kun erikoishoito molemmissa on hyvällä tasolla ja vapaa hakeutumisoikeus takaa halutun hoitopaikan, ei ratkaisua voi perua pelkästään erikoissairaanhoidosta tehtyyn analyysiin.

Kuuden kunnan kuntaliitosselvityksessä korostettiin merkittävänä etuna edunvalvonnan paranemista. Lahden asukasluvun painoarvo olisi Metropolissa kasvanut 7,1 %:sta 10,6 %:iin. Sote-alueen osalta sillä, olisiko päätösvalta 10 % vai 20 % ei sen sijaan keskustelussa ole koettu olevan mitään merkitystä.

Voimakkain kritiikki on kohdistunut väärän valinnan vahinkoon elinkeinopolitiikan ja metropolihallinto-kytkennän osalta.

Olemme viimeisen puoli vuotta kuulleet melko kovaa kysymyksenasettelua kuntajakoselvittäjän toimesta alueen metoropoli-hokemasta. Kärjistäen ja yksinkertaistaen meiltä on kysytty, mitä kaupankäynnin välineitä alueella on pk-seudulle, johon perustuen alue voisi saada luontaisen roolin ja aseman osana metropolia. Vastauksia ei ole löytynyt. Ulkopuolisen rankka analyysi on, että alueemme ei menesty noukkimalla murusia (asukasvirroista) vaan siihen tarvitaan aivan toisenlainen strategia. Pääkaupunkiseutu pärjää aina paremmin kilpailussa yrityksistä; sillä on ylivoimainen kilpailuetu. Mikä on se metropolistrategia, mihin nojaamme ? Se on tainnut jäädä maakunnan kunnille epäselväksi. Asia vaatisi avointa keskustelua ja syvällisempää läpikäyntiä, jotta siihen voidaan laajasti sitoutua. Pelkkiin iskulauseisiin on vaikea nojata.

Nyt tehtävä aluejako vaikuttaa puhujien mukaan kaikkiin tuleviin aluejakoihin. On pakko sanoa, että puhujat eivät taida ymmärtää eri aluejakojen merkitystä tai sitten tarkoitetaan enemmänkin pelkästään yksittäisiä kysymyksiä kuten maakuntaliiton yhdistymissuuntaa. Valtakunnassa olevat kymmenet eri aluejaot eivät koskaan voi mennä yksi yhteen johtuen aluejakojen erilaisesta tavoitteesta ja luonteesta. Lahden alue tulee jatkossakin kuulumaan eri aluejakoihin.

Olennaista on ymmärtää, että tietoa nyt vaaditun sote-aluepäätöksen tekemiseksi ei kunnissa ole ollut riittävästi. Tämän vuoksi ainakin meillä tähän liittyi myös kirjaus, ettemme voi tietojen vajavaisuudesta johtuen ottaa asiaan sitovaa kantaa ja että kunnilla tulee olla oikeus arvioida aluejakoa uudelleen myöhemmin.

Hollolassa 17. lokakuuta 2014

Päivi Rahkonen

Huonon valmistelun armoilla

Kunnallistieteellisen aikakauskirjan numerossa 3/2014 oli Hovila-Isotalo-Hovila artikkeli kuntarakenneuudistuksen valmisteluprosessin ja selvitysvelvollisuuden arvioinnista.

Analyysi on kauhistuttavaa luettavaa siitä, mihin suomalainen hyvä hallinto on vajonnut. Vuonna 2011 alkaneella hallituskaudella on viety eteenpäin merkittäviä uudistuksia, joiden osalta on sivuutettu ideologisten pyrkimysten varjolla kaikki hyvän hallinnon periaatteet. Syntilista on todella karua luettavaa:

- Hallitusohjelman kirjaus on sellaisenaan hyväksytty vaihtoehdottomaksi pohjaolettamukseksi, ilman perusteellista analyysiä kuntakentän tosiasiallisten ongelmien tehokkaimmista ratkaisumalleista

- Hallitusohjelmaan on kirjattu lopputulos, kun olisi pitänyt sitoutua ongelmien ratkaisuun parhailla mahdollisilla menetelmillä ja tehokkaimmin. Ongelmien kattava hahmottaminen puuttui kokonaan

- On sitouduttu teknisiin malleihin ongelmien ratkaisun sijaan

- Muutosten lähtökohdiksi on otettu perustuslaillisiin ongelmiin kaatuneita pohjaratkaisuja kuten vastuukuntamalli, mitkä hyvän valmistelun kautta olisi voitu todeta kestämättömiksi jo alkuvaiheessa

- Kuulemisia on pyydetty valmiiksi sidotuista ja huonoista perusratkaisuista, joihin lausunnoissa ei ole voinut ottaa kantaa; kunnille lähetetty lausuntopyyntö ja siihen liitetty kyselylomake olivat huomattavan rajattuja

- Huono lakien pohjavalmistelu on johtanut epätarkoituksenmukaiseen kuulemiskierrokseen, missä sadat lausunnonantajat on laitettu kiinnittämään samalla tavalla huomiota esivalmistelun puutteellisuuteen, lausuntoja on jouduttu pyytämään uusien kierrosten kautta tai valmistelu on jouduttu aloittamaan alusta

- Alan parhaiden asiantuntijoiden, edes poliittisen päätöksenteon kautta ryhmiin valittujen, ammatillista osaamista ei ole kuultu tai kuunneltu

- Etenemisjärjestys on ollut nurinkurinen; muut lait linjattiin kuntarakennelaille alisteisiksi vaikka kuntarakennelaki ja selvitykset olisivat edellyttäneet tietoa valtionosuuslaista ja sotelaista

- Perustavaa laatuisia ongelmia ei ole tunnustettu, vaan jatkettu valmistelua, jonka osalta umpikuja on ollut jo pitkään näkyvissä

Analyysissä on todettu, että hyvän säädöspolitiikan noudattaminen estäisi poliittisten valintojen hautautumisen juridis-teknisten selvittelyiden alle. Samalla on todettu, että hapuileva lainvalmistelumalli on mahdollistanut uudistusta vastustavien tahojen aktiiviset torjuntareaktiot.

Suomessa on menetetty monta kriittistä toiminnan vuotta virheellisellä etenemisellä. Vielä surullisempaa on se, että lapsi on heitetty pesuveden mukana.

Huonolla hallinnolla on ollut kauaskantoiset ja laajat vaikutukset. Kuntakenttä on joutunut tuleen vastaamaan kansalaisten vaatimiin tosiasiallisiin perusteluihin, joita ei ole ollut esittää. Päättelyketjut ovat ontuneet, koska lopputulos on määritelty ilman aukotonta analyysiä. Vihan kohteena ovat olleet kuntien viranhaltijat, jotka on alistettu prosessiin, jossa ei ole menestymisen mahdollisuuksia ilman, että uhrataan omat periaatteet hyvästä hallinnosta. Sama valtio joka eilen korosti koulutuksen ja asiantuntijuuden tarpeellisuutta ja tänään sylkäisee asiantuntijoiden päälle.

Valtion uskottavuus ja luotettavuus kunnissa on heikompaa kuin koskaan historian aikana tilanteessa, missä pitäisi oikeasti ja aidosti kyetä katsomaan tulevaisuuteen ja tehdä muutoksia rohkeasti. Käynnissä olevalla hallituskaudella kunnille on muodostunut mielikuva siitä, että jos valtiolla on oikeus näyttää keskisormea kunnille, myös kunnilla on oikeus siihen suhteessa valtioon. Tätä satoa niitetään nyt villinä laukkaavissa soteratkaisuissa. Valtion moralisointia on vaikea ottaa tässä tilanteessa vakavasti.

Ongelmat ja puutteet ovat olleet prosessin eri vaiheissa ilmeisiä. Ehkä kuitenkin eniten herättää hämmennystä se, että vapaan lehdistön maassa, lehdistö ei ole kokenut tai nähnyt prosessissa mitään muuta ongelmaa, kuin yksittäisten kuntien kiukuttelun. Erityisesti aluelehti Etelä-Suomen sanomat on kunnostautunut tällä saralla. Syyllistämällä yksittäisiä toimijoita on lakaistu poikkeuksellisen merkityksellinen ongelma maton alle ja hyristy hallituksen tahtiin. Ainoa valtakunnallinen lehti, mikä on tehnyt poikkeuksen, on ollut Suomen Kuvalehti ja toimittaja Eeva-Liisa Hynynen.

Arvostelemme Venäjän lehdistön valtapuoluesokeaa kirjoittelua, mutta emme näe malkaa omassa silmässä. Tällainen kehitys herättää syvää huolestumista. Lehdistön kannattaisi palata juurilleen ja pohtia olemassaolonsa perusteluja. Mihin me tarvitsemme lehdistöä, jos emme voi luottaa sen toimintaan isojen ongelmien näkemisessä ? Pienet ongelmat me näemme ilman lehdistöäkin.

Hollolassa 13. lokakuuta 2014


Päivi Rahkonen
Kunnanjohtaja