Ei saatu takkia, tuleeko tuluskukkaro ?

Elämme joulun alusaikaa. Kaksi uutista alueelta on yltänyt valtakunnalliselle tasolle.

Tänään julkistettiin kuntajakoselvittäjä Rolf Paqvalinin esitykset kahden kuntaparin liitoksesta Päijät-Hämeessä: Lahti-Nastola ja Hollola-Hämeenkoski. Marraskuun alusta käynnistyneen ns. II-selvitysvaiheen lopputulos ei ollut kenellekään yllätys; asiaa on seurattu ja puitu pitkin syksyä.

Hollola-Hämeenkoski liitospohdinta käynnistyi eräin tavoin varkain. Hollola haluttiin EI-päätöksen jälkeen vetää II-kierrokselle Kärkölän vuoksi, mikä olisi ollut turhauttavan prosessin huipentuma. Kun kuntaliitosäänestyksen jälkeisenä päivänä kokoonnuttiin pohtimaan jatkoaskelia oli selvä, että jotain järjellisiä perusteita pitäisi jatkolle olla myös Hollolan osalta.

Aika oli kypsyttänyt mielet Hollola-Hämeenkoski pohdinnalle. Kärkölä oli herättänyt päättäjät Hollolassa. Se osoitti, miten vaikeaa prosessia on käynnistää tai viedä eteenpäin, kun jo ollaan kriisissä. Lisäponninta syntyi valtioneuvoston kesäkuisen kriisikuntien pakkoliitospäätöksen myötä; kun kuntien tahtoa ei enää kuulla, prosessit ovat yllätyksellisiä. Lopullisesti epäilijät herätti Kärkölän ”tempputaloudenhoito”. Ennakoivat toimenpiteet on järkevä tehdä pienempien naapureiden kanssa hyvissä ajoin, kun asiat ovat vielä kunnassa hallinnassa ja hyvässä hoidossa. Kun tähän on edellytykset eli ymmärrys ja molemmilla osapuolilla halua ja luottamusta; tällöin molemmat voivat prosessissa voittaa.

Hämeenkoski ei ratkaise Hollolan ongelmia niin kuin eivät kuntaliitokset ylipäätä kuntien perusongelmia. Liitos ratkaisee kuitenkin Hämeenkosken ennustettavamman tulevaisuuden. Lähtökohtaisesti palvelut säilyvät nykyisenkaltaisina. Sillä on merkitystä Hämeenkoskelle. Hollolalle haaste ei ole hallitsematon. Se on realistinen. Näkymät ja toiveet ovat olleen ”jalat-maassa”, yhdistetään ja yhdistytään; Hollolan nimi ja vaakunta säilyy, perusrakenteet säilyvät, muutos ei edellytä kunnallisveroasteen nostoa Hollolassa; tiukkaa taloudenhoitoa edellytetään kyllä jatkettavan. Edelleen tarvitaan myös seudun tiivistyvää yhteistyötä erityisesti maankäytössä, elinkeinotoiminnassa ja edunvalvonnassa.

Vuosi 2016 tulee olemaan strategioiden ja ohjelmien päivittämistä ja laadintaa, organisaatiorakenteiden ja johtamisjärjestelmän uudistamista. Työ on kuitenkin, poikkeuksena vuosia voimavaroja vieneisiin liitosselvityksiin, konkreettisempaa tulevaisuuden tekemistä.

Joulukuulta on myös toinen merkittävä linjaus: Päijät-Hämeen kunnat siirtyvät Tampereen suunnalta osaksi Helsinki-keskeistä sote-aluetta. Päätöksen lisähintalappu Tampereeseen verrattuna oli alueelle kova 27 miljoonaa euroa vuodessa, Hollolalle 2,5 milj. euroa vuodessa. Odottaa sopii ja on oikeutettua olettaa, että samat edunvalvojat hoitavat maksuosuudet vastaamaan alueen kuntien maksukykyä.

Tulevaa vuotta odotellessa

Päivi Rahkonen

Yhteistyötä ei voi tehdä yksin

Elämme monella tavoin poikkeuksellista aikaa. Me, jotka seuraamme läheltä rakennemurrosta, näemme valtavan muutospaineen; on pakko tehdä ratkaisuja, koska tekemättömyys johtaa vielä suurempiin ongelmiin. On monella tavoin ajolähtö.

Muutokset eivät tapahdu tyhjiössä. Mitä isompien rakenteiden muutoksesta on kysymys, sitä enemmän muutos, ratkaistessaan yhden ongelman, tuottaa uusia ongelmia. Lähtökohtana toki on, että ratkaisun lisäarvo on suurempi kuin uusien, syntyvien ongelmien haitat. Lopputilannetta on kuitenkin nykyisessä hyvin kompleksisessa ympäristössä vaikea ennakoida. Tosin tällä hetkellä näyttää, että ennakointia ei edes yritetä tehdä. Se tarkoittaa, että yllätyksellisiä ongelmia sataa ja kaatuu päälle mitä todennäköisemmin, kiihtyvällä tahdilla tulevina vuosina. On oltava jatkuvassa valmiudessa; mitä tahansa, mistä tahansa ja milloin tahansa saattaa tulla eteen.

Samanaikaisesti vahvan rakennemurroksen kanssa tai ehkä siihen liittyen on tapahtunut myös arvomurros. Yhteisölliset arvot ovat siirtyneet taka-alalle ja vallalla on yksilölliset arvot. Tämä näkyy myös organisaatioiden toiminnassa. Aikaisempi yhteistyön nimiin korostettu ajattelupohja on murtunut ja organisaatiot ovat kääntyneet sisäänpäin. Oma etu on ykkönen, kaverista ei niin väliä.

Kun tehdään ratkaisuja pelkästään omasta näkökulmasta, ne yhteenkietoutuneissa toiminnoissa aiheuttavat vääjäämättä kustannuksia toisille. Kustannusten siirtoa voidaan tehdä tai siihen pyrkiä avoimesti tai verhotummin. Maksuosapuolen on vaikea hyväksyä tai perustella uhriroolia ainakaan omille veronmaksajille. Vahinko laitetaan helposti kiertämään. Mitä nopeammaksi peli kiihtyy, sitä varmemmin kaikki häviävät.

Toisaalta kehitys on luonnollista: jos olosuhteet ovat kohtuuttomat, joudutaan unohtamaan moni ylevä arvo ja palaamaan hengissä pysymiseen. Kohtuuttomat odotukset suhteessa resursseihin aiheuttavat ympärillä näkyvää välinpitämättömyyttä. Tällä välinpitämättömyydellä on hintansa, mutta hintalappu selviää vasta vuosien kuluttua, kun kaikki vuorollaan ovat olleet maksumiehinä.

Valtuuston kokouksessa 17.11.2014 käytettiin puheenvuoro kuntastrategiaan kirjatun vision ”Hollola on aktiivisesti ratkaisuja etsivä, yhteistyöhakuinen ja vastuullinen kunta” uudistamisesta. Olen samaa mieltä: yhteistyötä ei voi tehdä yksin. Yhteistyöhön tarvitaan aina vähintään kaksi. Nykyisessä toimintaympäristössä visiota on vaikea toteuttaa, vaikka Hollolalla halua siihen vielä olisikin.



Hollolassa 20. marraskuuta 2014



Päivi Rahkonen
Kunnanjohtaja

Luokalle jääneet

Viime viikkojen aikana on Päijät-Hämeen kunnille satanut nuhteita vääristä valtuustopäätöksistä. Yhdeksän kuntaa yhdestätoista kannatti sote-alueeksi Tampere-keskeistä rakennetta Helsingin sijaan.

Ehkä pöly olisi jo laskeutunut, mutta keskiviikon maakuntatilaisuudessa, missä ensin toivottiin hyvää yhteistyötä, annettiin sitten tulla olan takaa maakuntahallinnon kaikkien edustajien voimin; huonot ja tyhmät oppilaat jätettiin luokalle – se tuli selväksi. Niin paljon on tullut jälkikommenttia tilaisuudesta äimistyneiltä, että ilmeisesti on syytä muutama sana kirjoittaa siitä, miksi suurin osa kunnista päätti väärin. En tietenkään voi vastata muiden puolesta, mutta omaa ajattelua voin valottaa.

Ymmärtäisin pääkritiikin, jos se kohdistuisi siihen kohtuuttomaan asetelmaan, johon kunnat on laitettu: antamaan kantoja keskeneräisistä asioista, joiden osalta tietoa ei riittävästi. Viittaan tässä edelliseen blogiini, jossa analysoin huonon hallinnon toimintamallia. Tämä on jälleen malliesimerkki siitä.

Kuntien kannalta on erittäin oleellista tietää kolmen kertoimen (asukasluku, sairastavuus, ikärakenne) välinen painotus, koska se heittelee kuntaosuuksia Hollolan kokoisessa kunnassa miljoonia euroja vuodessa. Lisäksi olennaista olisi tietää se, tasataanko kustannuksia koko Suomen, sote-alueen vai tuotantoalueen sisällä. Myös tällä on miljoonien eurojen vaikutuksia. Kokonaisvaikutukset voivat olla jopa kymmeniä miljoonia maakunnan osalta. Vaikka rahalla ei ole väliä -näin olen kommenteista ymmärtänyt -on näin suuret summat köyhälle maakunnalle iso juttu; se on pois aina jostain muusta.

On sanottu, että kysymys on edunvalvonnasta: uskommeko itseemme. On aika vaikea uskoa, että jos pääkaupunkiseudun ja Lahden alueen intressit ovat vastakkaiset, Lahden alue voittaisi väännössä. Olen ollut seuraamassa kolmea valtionosuusuudistusta seurantaryhmissä, joissa kaikissa on tavoiteltu oikeudenmukaista lopputulosta, mutta lopulta tehty sattumanvaraisiin tuloksiin johtaneita poliittisia päätöksiä. Satunnaisesti kunnat ovat hävinneet tai voittaneet riippuen siitä, miten rulettipöydässä on käynyt. Nämä selkeät ongelmat on myös myöhemmin todennettu asiantuntijoiden toimesta. Poliittiseen päätöksentekoon on siis tältä osin aika vaikea luottaa.

On myös vedottu siihen, että Päijät-Häme on pari vuotta sitten päätynyt yksimielisesti Helsinki-suuntaan. Olin tässä työryhmässä, joka mm. haastatteli HYKS:in ja TAYS:in johtoryhmän; luulen tuntevani perustelut aika hyvin. Esitys oli erikoissairaanhoidon osalta perusteltu ja edelleen relevantti. Sote-alueen osalta kysymys on kuitenkin 70 % muustakin. Kun erikoishoito molemmissa on hyvällä tasolla ja vapaa hakeutumisoikeus takaa halutun hoitopaikan, ei ratkaisua voi perua pelkästään erikoissairaanhoidosta tehtyyn analyysiin.

Kuuden kunnan kuntaliitosselvityksessä korostettiin merkittävänä etuna edunvalvonnan paranemista. Lahden asukasluvun painoarvo olisi Metropolissa kasvanut 7,1 %:sta 10,6 %:iin. Sote-alueen osalta sillä, olisiko päätösvalta 10 % vai 20 % ei sen sijaan keskustelussa ole koettu olevan mitään merkitystä.

Voimakkain kritiikki on kohdistunut väärän valinnan vahinkoon elinkeinopolitiikan ja metropolihallinto-kytkennän osalta.

Olemme viimeisen puoli vuotta kuulleet melko kovaa kysymyksenasettelua kuntajakoselvittäjän toimesta alueen metoropoli-hokemasta. Kärjistäen ja yksinkertaistaen meiltä on kysytty, mitä kaupankäynnin välineitä alueella on pk-seudulle, johon perustuen alue voisi saada luontaisen roolin ja aseman osana metropolia. Vastauksia ei ole löytynyt. Ulkopuolisen rankka analyysi on, että alueemme ei menesty noukkimalla murusia (asukasvirroista) vaan siihen tarvitaan aivan toisenlainen strategia. Pääkaupunkiseutu pärjää aina paremmin kilpailussa yrityksistä; sillä on ylivoimainen kilpailuetu. Mikä on se metropolistrategia, mihin nojaamme ? Se on tainnut jäädä maakunnan kunnille epäselväksi. Asia vaatisi avointa keskustelua ja syvällisempää läpikäyntiä, jotta siihen voidaan laajasti sitoutua. Pelkkiin iskulauseisiin on vaikea nojata.

Nyt tehtävä aluejako vaikuttaa puhujien mukaan kaikkiin tuleviin aluejakoihin. On pakko sanoa, että puhujat eivät taida ymmärtää eri aluejakojen merkitystä tai sitten tarkoitetaan enemmänkin pelkästään yksittäisiä kysymyksiä kuten maakuntaliiton yhdistymissuuntaa. Valtakunnassa olevat kymmenet eri aluejaot eivät koskaan voi mennä yksi yhteen johtuen aluejakojen erilaisesta tavoitteesta ja luonteesta. Lahden alue tulee jatkossakin kuulumaan eri aluejakoihin.

Olennaista on ymmärtää, että tietoa nyt vaaditun sote-aluepäätöksen tekemiseksi ei kunnissa ole ollut riittävästi. Tämän vuoksi ainakin meillä tähän liittyi myös kirjaus, ettemme voi tietojen vajavaisuudesta johtuen ottaa asiaan sitovaa kantaa ja että kunnilla tulee olla oikeus arvioida aluejakoa uudelleen myöhemmin.

Hollolassa 17. lokakuuta 2014

Päivi Rahkonen

Huonon valmistelun armoilla

Kunnallistieteellisen aikakauskirjan numerossa 3/2014 oli Hovila-Isotalo-Hovila artikkeli kuntarakenneuudistuksen valmisteluprosessin ja selvitysvelvollisuuden arvioinnista.

Analyysi on kauhistuttavaa luettavaa siitä, mihin suomalainen hyvä hallinto on vajonnut. Vuonna 2011 alkaneella hallituskaudella on viety eteenpäin merkittäviä uudistuksia, joiden osalta on sivuutettu ideologisten pyrkimysten varjolla kaikki hyvän hallinnon periaatteet. Syntilista on todella karua luettavaa:

- Hallitusohjelman kirjaus on sellaisenaan hyväksytty vaihtoehdottomaksi pohjaolettamukseksi, ilman perusteellista analyysiä kuntakentän tosiasiallisten ongelmien tehokkaimmista ratkaisumalleista

- Hallitusohjelmaan on kirjattu lopputulos, kun olisi pitänyt sitoutua ongelmien ratkaisuun parhailla mahdollisilla menetelmillä ja tehokkaimmin. Ongelmien kattava hahmottaminen puuttui kokonaan

- On sitouduttu teknisiin malleihin ongelmien ratkaisun sijaan

- Muutosten lähtökohdiksi on otettu perustuslaillisiin ongelmiin kaatuneita pohjaratkaisuja kuten vastuukuntamalli, mitkä hyvän valmistelun kautta olisi voitu todeta kestämättömiksi jo alkuvaiheessa

- Kuulemisia on pyydetty valmiiksi sidotuista ja huonoista perusratkaisuista, joihin lausunnoissa ei ole voinut ottaa kantaa; kunnille lähetetty lausuntopyyntö ja siihen liitetty kyselylomake olivat huomattavan rajattuja

- Huono lakien pohjavalmistelu on johtanut epätarkoituksenmukaiseen kuulemiskierrokseen, missä sadat lausunnonantajat on laitettu kiinnittämään samalla tavalla huomiota esivalmistelun puutteellisuuteen, lausuntoja on jouduttu pyytämään uusien kierrosten kautta tai valmistelu on jouduttu aloittamaan alusta

- Alan parhaiden asiantuntijoiden, edes poliittisen päätöksenteon kautta ryhmiin valittujen, ammatillista osaamista ei ole kuultu tai kuunneltu

- Etenemisjärjestys on ollut nurinkurinen; muut lait linjattiin kuntarakennelaille alisteisiksi vaikka kuntarakennelaki ja selvitykset olisivat edellyttäneet tietoa valtionosuuslaista ja sotelaista

- Perustavaa laatuisia ongelmia ei ole tunnustettu, vaan jatkettu valmistelua, jonka osalta umpikuja on ollut jo pitkään näkyvissä

Analyysissä on todettu, että hyvän säädöspolitiikan noudattaminen estäisi poliittisten valintojen hautautumisen juridis-teknisten selvittelyiden alle. Samalla on todettu, että hapuileva lainvalmistelumalli on mahdollistanut uudistusta vastustavien tahojen aktiiviset torjuntareaktiot.

Suomessa on menetetty monta kriittistä toiminnan vuotta virheellisellä etenemisellä. Vielä surullisempaa on se, että lapsi on heitetty pesuveden mukana.

Huonolla hallinnolla on ollut kauaskantoiset ja laajat vaikutukset. Kuntakenttä on joutunut tuleen vastaamaan kansalaisten vaatimiin tosiasiallisiin perusteluihin, joita ei ole ollut esittää. Päättelyketjut ovat ontuneet, koska lopputulos on määritelty ilman aukotonta analyysiä. Vihan kohteena ovat olleet kuntien viranhaltijat, jotka on alistettu prosessiin, jossa ei ole menestymisen mahdollisuuksia ilman, että uhrataan omat periaatteet hyvästä hallinnosta. Sama valtio joka eilen korosti koulutuksen ja asiantuntijuuden tarpeellisuutta ja tänään sylkäisee asiantuntijoiden päälle.

Valtion uskottavuus ja luotettavuus kunnissa on heikompaa kuin koskaan historian aikana tilanteessa, missä pitäisi oikeasti ja aidosti kyetä katsomaan tulevaisuuteen ja tehdä muutoksia rohkeasti. Käynnissä olevalla hallituskaudella kunnille on muodostunut mielikuva siitä, että jos valtiolla on oikeus näyttää keskisormea kunnille, myös kunnilla on oikeus siihen suhteessa valtioon. Tätä satoa niitetään nyt villinä laukkaavissa soteratkaisuissa. Valtion moralisointia on vaikea ottaa tässä tilanteessa vakavasti.

Ongelmat ja puutteet ovat olleet prosessin eri vaiheissa ilmeisiä. Ehkä kuitenkin eniten herättää hämmennystä se, että vapaan lehdistön maassa, lehdistö ei ole kokenut tai nähnyt prosessissa mitään muuta ongelmaa, kuin yksittäisten kuntien kiukuttelun. Erityisesti aluelehti Etelä-Suomen sanomat on kunnostautunut tällä saralla. Syyllistämällä yksittäisiä toimijoita on lakaistu poikkeuksellisen merkityksellinen ongelma maton alle ja hyristy hallituksen tahtiin. Ainoa valtakunnallinen lehti, mikä on tehnyt poikkeuksen, on ollut Suomen Kuvalehti ja toimittaja Eeva-Liisa Hynynen.

Arvostelemme Venäjän lehdistön valtapuoluesokeaa kirjoittelua, mutta emme näe malkaa omassa silmässä. Tällainen kehitys herättää syvää huolestumista. Lehdistön kannattaisi palata juurilleen ja pohtia olemassaolonsa perusteluja. Mihin me tarvitsemme lehdistöä, jos emme voi luottaa sen toimintaan isojen ongelmien näkemisessä ? Pienet ongelmat me näemme ilman lehdistöäkin.

Hollolassa 13. lokakuuta 2014


Päivi Rahkonen
Kunnanjohtaja

MIKSI EI ?

Kuntajakoselvittäjät Seppo Huldén ja Rolf Paqvalin ehdottavat Hollolan, Hämeenkosken, Iitin, Kärkölän ja Nastolan kuntien sekä Lahden kaupungin yhdistymistä 1.1.2017 alkaen.

Miksi ei ?

1. Hyväksyttävyys ja ymmärrettävyys puuttuu

Hollolan kunnan saamasta 23:sta palautteesta 2 oli kuntaliitosta kannattavia, pääosa kielteistä (13) tai kriittistä (6). Hollolan nuorisovaltuusto vastustaa liitosta.

Kuntarakennelakiin ja kuntaliitoksiin sisältyy merkittävä epäloogisuus, mistä syystä myös kuntalaisten hyväksyntä ajatukselle on ollut heikko; hyvinvointivaltion säilyminen edellyttää kokonaistaloudellisen tasapainon saavuttamista, jolloin kuntien koko tai kuntaliitokset eivät ole ratkaiseva tekijä. Ratkaisuja ei voida löytää keskinäisellä kuntien/alueiden kilpailulla. Ratkaiseva tekijä on koko Suomen kilpailukyky ja tätä kautta hyvinvointivaltion palvelujen rahoituspohja ja sen tasapaino. Olennaista tällöin on Suomen kilpailukykyyn ja kasvuun sekä isoimpiin kustannuseriin (sosiaali- ja terveyspalvelut/lakisääteiset palvelut, eläkkeiden rahoitus) liittyvät valtakunnalliset ratkaisut.

2. Ajankohta

Selvälle näyttää se, että valtakunnallisesti joudutaan arvioimaan ja määrittelemään hyvinvointivaltio uudella tavalla. Siihen liittyvät sosiaali- ja terveystoimen järjestämislaki (kuntien keskeisin palvelutuotanto ja 55 % toimintamenoista siirtyy muualla päätettäväksi), kuntien aseman uudelleen arviointi (ministeri Risikon asettama työryhmä) sekä normipurkutavoitteet. Toimintaympäristö saattaa näiden ratkaisujen jälkeen olla merkittävästi toisenlainen kuin tällä hetkellä. Looginen ajankohta kuntaliitosten arvioinnille on tällöin sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisratkaisujen toteuttamisen, hyvinvointivaltion tehtävien ja kuntien roolin uudelleenarvioinnin jälkeen.


3. Yhdistymissopimuksen ongelmat

Yhdistymissopimus sisältää selkeitä linjauksia sekä toivomuksen omaisia kirjauksia sekaisin, mistä syystä sen ymmärrettävyys, luotettavuus ja etenkin ristiriitatilanteissa juridinen arviointi luo ongelmallisen lähtökohdan.

Lisäksi ehdotus ja yhdistymissopimus sisältävät yltiöoptimistisia olettamuksia mm. siitä, että uusi kunta kykenisi käynnistämään toimintansa nykyistä alhaisemmalla veroasteella perustuen mm. alhaisempaan työttömyysasteeseen tai parempaan kilpailukykyyn. Työttömyyteen vaikuttaminen on kiinni ennen kaikkea Suomen kilpailukyvystä globaalitaloudessa. Lahden seudun aseman ei voida olettaa kohenevan merkittävästi kansallisessa kilpailussa kuntaliitoksella, koska liitos ei muuta maantieteellistä etäisyyttä pääkaupunkiseutuun, mikä on olennaisin kilpailutekijä. Ladec Oy:n ja yhteistyön puitteissa on mahdollista saavuttaa kaikki ne edut, mitä yhdistyneellä kunnalla olisi, jos siihen on tahtoa.

Yhdistymissopimukseen kirjattu sanamuoto edellyttäisi Hollolan kunnalta poikkeuksellisen radikaaleja leikkauksia talouden osalta. Kahden vuoden aikana (2015-2016) toimintamenoja tulisi sopeuttaa 10-20 milj. euroa ja ylijäämän alentamisrajan osalta kunnallisveroastetta tulisi samanaikaisesti nostaa +1 %. Sopeuttamiskirjaukset tällaisenaan ovat kohtuuttomia.


4. Riskit

Vertailu osoittaa, että uusi kunta voi päästä merkittäviin kustannussäästöihin valitsemalla yhdistyvistä kunnista tehokkaimmat mallit (Nastola, Hollola). Mikäli uusi kunta ei kykene toteuttamaan palveluja nykyistä tehokkaammin riskinä on, että Hollolan edullinen palvelutuotanto toteutetaan nykyistä kalliimmalla palveluiden samalla etääntyessä ja/tai heikentyessä.

Tilanne, missä kunta velvoitetaan selvitystyöhön, ei luo sitoutumisen ja luottamuksen rakentumiselle mahdollistavaa ilmapiiriä, mikä tämän selvityksen yhteydessä on tullut selkeästi esille. Vahva epäilys on myös suurten kaupunkien byrokraattisia rakenteita suosivaan, hitaaseen ja kankeaan toimintakulttuuriin, jonka ei koeta olevan aito kilpailutekijä nykyisessä turbulentissa toimintaympäristössä. Epäselvässä tahtotilassa kuntaliitos voi sisältää merkittävän riskin ajautumisesta heikkoon poliittiseen kulttuuriin, missä tarvittavien ratkaisujen tekeminen hautautuu päättämättömyyden tilaan ja alueen elinkelpoisuus tavoitteiden vastaisesti heikkenee.


5. Nykyinen kunta toimii ja se saa luottamuksen

Hollolan kunta on kooltaan ideaali ja tuottaa palvelunsa n. -15 % valtakunnallista keskiarvoa edullisemmin. Kuntalaiset ovat (myös valtakunnallisten kyselyjen) pohjalta keskiarvoa tyytyväisempiä kunnan palveluihin. Kunnan väestö on kasvanut. Kunta on Päijät-Hämeen lapsivaltaisin ja työttömyysasteeltaan alhaisimpia. Kunta on sopeuttanut kuntaliitosselvitykseen esitetystä sopeuttamistarpeesta jo puolet (muut kunnat eivät lainkaan), poliittinen päätöksenteko toimii ja vireillä on lukuisia rakentamiseen ja kaavoitukseen liittyviä kehittämishankkeita. Kunnalla on vähintään samat edellytykset kuin muillakin suuremmilla kunnilla selviytyä tulevaisuudesta myös itsenäisenä kuntana.




Päivi Rahkonen
Kunnanjohtaja

Kuntaliitoksista

Fuusioiden pontimena on kautta aikain ollut yritysten kasvun lisääminen. Suuruudella on saavutettu koneiden käyttöasteen kautta suurempaa volyymiä käytännössä samoilla kiinteillä kustannuksilla ja tätä kautta kyetty kilpailemaan edullisemmin hinnoin ja vahvistamaan kilpailuasemaa. Nykyisin fuusioiden ponnin näyttää olevan säilymisen filosofia; jos et kasva, on jatkuva uhka kuihtua pois. Toisaalta on selkeitä merkkejä siitä, että monilla aloilla pienuus voi olla myös etu, jos sen ketteryyttä ja erikoistumista osataan hyödyntää.

Kuntakentässä fuusio eivät perustu suurempaan volyymietuun kahdesta keskeisestä syystä; kysyntää ei haluta lisätä lähes ilmaisten tuotteiden osalta ja toisaalta tuotanto on käytännössä kokonaan palvelua, jota ei voida koneistaa. Kuntakentän fuusioiden ponnin on (talous)riskien tasoittaminen etenkin pienissä kunnissa. Julkisuudessa puhutaan kuitenkin mielellään elinvoiman lisäämisestä. Kuntien selviytymisen avain, kuten koko Suomen selviytymisen avain näyttää olevan yrittäjyydessä: työpaikkojen pysyvyydessä ja kasvussa. Siinä, mihin eivät ole riittäneet valtion rahkeet, uskotaan kunnissa pystyttävän liitosten kautta.

Tässä logiikassa on kaksi ongelmaa: koko ei automaattisesti synnytä parempaa elinkeinopolitiikkaa tai tee seudusta tai alueesta yhtään sen houkuttelevampaa. Vaikka se sitä tekisi, se ei ole tae menestymiselle. Tästä Oulun kesän 2014 ketjuirtisanomisuutiset lienevät selkeä esimerkki. Globaalit virrat pyyhkivät ylitse. Vaikka koko Suomi olisi yhtä kuntaa, se ei ole riittävän vahva globaalina toimijana. Toinen ongelma on se, että koko Suomi pelaa nollasummapeliä; jotta joku alue voi voittaa merkittävästi lisäväestöä, se on toisaalta pois vähäisen väestökasvun maassa. Koska lähtökohtana on sosiaalinen oikeudenmukaisuus, joudutaan tämän kärsivän alueen ongelmia paikkaamaan ja vähentämään hyvin voivien kuntien tuloja, jolloin edut leikkaantuvat ja niillekin, jotka ovat ponnistelleet, jää käteen vain vähän hyötyjä.

Ainoa alue, missä päästään itse itseään vahvistavaan automaattikierteeseen on pääkaupunkiseutu, mutta sielläkin sisäiset ongelmat kuten asuntojen saatavuus ja niiden hinnat, jarruttavat muuten lähes rajatonta kasvua.

Ilman vuonna 2008 käynnistynyttä finanssikriisiä ja sitä kautta laajentunutta eurooppalaista kriisiä näytti pitkään, että kuntaliitoksilla voisi olla aidosti taloushyötyä. Haaste oli järjellinen. Käynnissä jo vuosia ollut kriisi kuitenkin on osoittanut selvästi, että ongelmat ovat paljon syvemmällä. Jos puskuri ei näy käytännössä millään tavoin liitoskunnissa alamäessä, voi todeta, että hyvissä suhdanteissa ei liitoshyötyjä edes tarvita. Näyttä siis sille suomalaisten esimerkkien valossa, että ongelmia ei ratkota liitoksin. Jos näin olisi kyetty tekemään, isoilla liitosalueilla olisi pakko nähdä jo jotain valoa.

Koska ongelman ydin eli työpaikat on hyvinvointivaltion pohja ja nopea (sotepalvelujen) kysynnän kasvu sen kuolemanlaakso , ongelman ytimet pitäisi kyetä ensin ratkomaan valtakunnallisesti. Ongelman palastelu ja heittäminen kuntien vastuulle johtaa ydinongelman piilottamiseen ja puuhasteluun oireiden hoidon kanssa, kun tauti jatkaa voittokulkuaan. Sote-palvelujen osalta olemme matkalla, toivottavasti myös todellinen maali löytyy. Pelkona on, että käteen jää vielä suurempi edunvalvojien myllerryskenttä, missä kustannustenkasvu kiihtyy entisestään. Kun sote ja työllisyys ja yritysten kilpailukyky, on aidolla tavalla ratkaistu, voimme puhua hyvinvointivaltion jatkosta 2.0, mikä tulee olemaan todennäköisesti kuitenkin jotain muuta, kuin mihin on totuttu. Tässä kokonaiskuvassa tulisi ratkoa myös kuntien asema; mitä ne ovat, mikä on niiden rooli ?

Tämän kautta kyettäisiin keskeiset ratkaisut hahmottamaan loogisena kokonaisuutena, jolloin myös yleinen ymmärrettävyys ja tätä kautta myös ratkaisujen hyväksyttävyys lisääntyisi. Se on myös demokraattisen yhteiskunnan toimivuuden edellytys, jolloin olisi mahdollista myös päästä maaliin.

Toki kuntafuusioista voi olla hyötyä; sitä nimenomaan syntyy pienten kuntien taloudellisesti epävarman pohjan varmistamisessa, mutta yhtään ydinongelmaa fuusio ei poista, koska tulot eivät lisäänny eivätkä ydinpalvelujen menot vähene. Vaikka viiden vuoden työpaikkatakuu kuntien työntekijöiltä poistuisi samat ihmiset tarvitsevat sosiaali- ja terveyspalveluja, samat lapset käyvät kouluja. Hallinnon 5 % leikkauksella ei Suomi pelastu. Jonkin verran voidaan ongelmaa lykätä lakkauttamalla sivutoimipisteitä ja keskittämällä, mutta tältäkään osin ongelmat eivät ratkea kokonaisvaltaisesti.

Voi olla, että fuusiokunnan edunvalvonta tehostuu, edellyttäen, että valtiolla olisi jotain, mitä jakaa. Lahti on nyt 15 vuotta nauttinut moottoritiestä ja 10 vuotta suorasta ratayhteydestä Helsinkiin; eivät ne ole automaattisesti onnea tuoneet. Tätä suurempia porkkanoita on vaikea odottaa. Tässä kehityksessä on itse asiassa vaikea enää edes keksiä merkityksellistä porkkanaa, koska syy-seuraussuhteet globaalissa maailmassa ovat yllätyksellisiä ja ennustamattomia. Rahaa voidaan kaataa paljon lopulta täysin merkityksettömään. Painoarvon suurenemiseen liitoksella ei uskottavasti voida esittää olevan merkitystä, 1 % väkilukuosuuden kasvulla valtakunnallisesti tai BKT osuuden muutaman kymmenyksen kasvulla.

Kaiken edellä kertomani jälkeen uskon kuitenkin edelleen, etteivät kuntaliitokset yksittäisen alueen osalta ole välttämättä myöskään merkityksettömiä, vaikka valtakunnallisesti niillä ei ongelmia ratkota. Uskon, että onnistuneita liitoksia on mahdollista myös synnyttää. Se tosin edellyttää yhteistä vahvaa poliittista tahtotilaa, visiota, mitä liitoksella tehdään/miten onnistuminen luodaan ja nyrkkien työntämistä ”saveen” eli aitoa keskeisten toimijoiden itsensä likoon laittamista.

Sitä en usko, että liitoksesta syntyy onnistumisia vastentahtoisten tai rahattomien (valmiiksi syvällä ongelmissa kieriskelevien) kesken; se uumoilee vain riitelevää ja toisiaan syyllistävää, päättämättömyyden kunnalliskulttuuria eli uusia ongelmia vanhojen päälle. Silloin näyttää, että kuntaliitoksella on suurempi riski lyödä viimeinen naula arkkuun kuin toimia pelastuksen moottorina.

Hollolassa 30. heinäkuuta 2014

Päivi Rahkonen
Kunnanjohtaja

Alkuvuosi on pulkassa

Huh huh ! Kesäloma on edessä, virasto kiinni neljä viikkoa ja samaan ajankohtaan on ajoitettu oma loma. Vaikka viime vuosi tuntui kiihtyvätahtiselle, kiirettä on pitänyt tämän vuodenkin.

Kevään aikana on annettu lausuntoja isoista uudistuksista: sote-lainsäädännöstä, kuntien pakkoliitoksesta ja valtionosuusuudistuksesta. Parhaillaan lausunnolla on uudistettu kuntalaki.
Puolet lausunnoilla olleista lakiehdotuksista on jo vedetty pois (sote ja pakkokuntaliitoslaki) ja samaa toivoisi myös kuntalakiluonnoksen osalta. Käsittämätön määrä turhaa valmistelutyötä on tehty kolmen vuoden ajan.

Sote-lakiesitys vedettiin pois sen jälkeen, kun hallitus- ja oppositiopuolueet antoivat 23.3.2014 uudet keskeiset linjaukset sote-laille. Eilen 25.6.2014 annettiin lisäinfoa. Ilman lakiluonnoksen näkemistä (lähetetään kunnille elokuussa) arvio kuitenkin on, että moni keskeinen kysymys jää edelleen auki ja ne jäänee seuraavalle eduskunnalle linjattavaksi. Tämä hankaloittaa toiminnan suunnittelua ja tulevaisuuden arviointia kunnissa.

Selvää kuitenkin on, että sote-järjestelmä muuttaa kuntien toimintaa perustavaa laatua olevalla tavalla, kun päätösvalta siirtyy ns. superkuntayhtymille ja uusi rahoitusjärjestelmä synnyttää uuden ruletin kuntien kesken: joku voittaa ja joku voi hävitä merkittävästi. Tämän vuoksi olisi ollut todella perusteltua odottaa, kuten perustuslakivaliokunta linjasi, ensin sote-ratkaisuja ja vasta sitten siirtyä kuntaliitosselvityksiin.

Sama koskee myös kuntalakia; se on nyt valmisteltu vanhan toimintamallin jatkumisen periaatteilla, vaikka tiedossa nyt näyttää olevan, että merkittävä osa kuntien toiminnasta ja päätösvallasta muuttuu. Myös kuntalakiesitys tulisi vetää pois ja valmistella uusista lähtökohdista.

Valtiovarainministeriön päätöksellä, osa kunnista velvoitettuna, on marraskuun alusta 2013 selvitetty Salpauskuntajakoselvitystä kuuden kunnan kesken. Työryhmien raportit annettiin kesäkuun alussa ja ne huomioon ottaen tai niistä riippumatta selvitysmiehet Seppo Hulden ja Rolf Paqvalin antavat oman esityksensä elokuun alussa. Valtuustot päättävät vastauksistaan kuntaliitosehdotukseen 29.9.2014. Pakkokuntaliitoslakia ei annettu eduskunnalle ja päätösvalta tässä mielessä on täysin valtuustoilla.

Hollolan henkilöstölähtöinen laatukehittämisen malli sai kesäkuun alussa valtakunnallista huomiota, kun viiden kunnan Sitra-vetoisesti pilotoiman mallin raportti ilmestyi ja malli kytkettiin kunnallisen työelämän valtakunnalliseen kehittämiseen. Hollolan kunnan henkilöstö on tehnyt uraa uurtavaa työtä LATU-hankkeen kautta !

Hollolan valtuusto päätti kesäkuun kokouksessa yksimielisesti palvelujen järjestämisohjelmasta, minkä pohjalta kunnan palveluhaasteisiin pyritään vastaamaan. Yksityinen palvelutuotanto on vaihtoehto yhä useammin, itsepalvelujen kautta mahdollistetaan nykyistä laajempaa palvelua (mm. itsepalvelukirjasto), avopainotteisuuden rakennemuutosta viedään läpi, kokonaisohjausta lisätään ja keskusta-alueen kehittäminen 2000 asukkaan lisäyspotentiaalin kautta (ml. vuokra-asuminen) on painopisteenä.

Myös elinkeinojen kehittämisen osalta on ponnisteltu eteenpäin. Vireillä on seitsemän keskeistä hanketta, joiden työpaikkavaikutukset laajimmillaan, ensi vuosikymmenellä, voivat olla jopa toista tuhatta uutta työpaikkaa. Toteutuminen vaatii paljon, mutta ennen kaikkea sitä, että Suomi kääntyy kasvuun ja tulevaisuuden usko palautuu.

Lämpimämpiä kesäsäitä odotellessa

Päivi Rahkonen
Kunnanjohtaja

Valtakunnallisia uudistuksia odotellessa

Hollolan kunnan vuoden 2013 tilinpäätös on saatu hyväksyttyä kunnanhallituksessa. Tulos oli -1 miljoona euroa alijäämäinen. Tulos on alijäämästä huolimatta melkoinen torjuntavoitto; mikäli kulukehitys olisi jatkanut vuoden 2012 tasolla, tulos olisi ollut -7 milj. euroa. Täysi tunnustus yksituumaisuudelle ja henkilöstön otteelle. Se, jos mikä on osoitus siitä, että mahdotonkin on mahdollista, kun sitoutumista löytyy ja hihat kääritään.

Valitettavasti viime vuosi ei ratkaise tulevia vuosia. Tiistaina kävimme läpi kuntajakoselvityksen taloustyöryhmän keräämiä selvityksiä ja asiantuntijajohtopäätelmiä. Kunnat uivat syvällä; paineet kumuloituvat ja kunnallisveroja pitäisi korottaa joka vuosi , jotta verotulojen kasvun pysyvä alentuminen, valtionsouusleikkaukset, rakennemuutoksen vaikutukset sekä ikääntymisen lisäpalvelukysyntä kyetään kuromaan umpeen. Hollolan osalta tämä tarkoittaisi 12-15 milj. euron aukon kuromista tällä vuosikymmenellä vuositasolla eli 3-4 kunnallisveron prosenttiyksikön korotusta vastaavaa määrää.

Valtion kehysriihen päätökset ja linjaukset viime viikolla tarkoittavat euroksi muutettuina n. 2 milj euron lisämenopainetta Hollolan kunnan talousarvioon. Ristiriita lisämenojen ja säästöjen kanssa on ilmeinen; moni asia vaatisi panostusta, mutta rahoituksen rapauttaminen monelta tärkeäksi koetuilta uusiin asioihin panostamiseksi tuntuu epärehelliselle arpapelille; kokonaisvaikutuksia ei hallitse kukaan. Valtiontalous jää ratkaisujen jälkeenkin alijäämäiseksi useita miljardeja.

Jos jokin on selvää niin se, että monesta asiasta joudutaan luopumaan samalla kun joudumme rahoittamaan monia sellaisia asioita, joita aikaisemmin olemme saaneet nimellishintaan julkiselta puolelta. Tuntuu, että uuden asennon ottaminen olisi järkevämpää kuin hitaasti keittyvässä vedessä kärventyminen. Kuntaliitoksin tätä perusongelmaa ei kyetä ratkaisemaan. Ratkaisu edellyttäisi julkisen sektorin kokonaisjärjestelmän ja –mallin rakentamista siten, että se mahtuu taloudellisiin reunaehtoihin, mutta samalla ottaa huomioon heikompiosaiset ja luo luontaisia yhteiskuntamme perustaa vahvistavia kannusteita.

Uudenlaista asentoa on yritetty ottaa myös sotessa. Soteratkaisuista on nyt iloittu reilu viikko. Totta on, että kolmen vuoden vellonnan jälkeen lähes mikä tahansa ratkaisu tuntuu paremmalle, kuin epätietoisuuden venyttäminen. Silti olemme tilanteessa, missä kaikki isot kysymykset ovat edelleen aidosti auki ja metsään voidaan mennä ja lujaa. Jos päätösvalta keskitetään esim. oman alueemme osalta 67 kunnan ja 1,1 asukkaan kautta muodostetulle hallintoelimelle voimme olla varmoja, että valta siirtyy professioille ja alueiden palveluedunvalvojista kootulle intressiryhmälle, jolloin ”piikki on auki”. Monesta tämä saattaisi olla ihannetila, mutta silloin vaikutukset kumuloituisivat koulutuksen hengiltäsäästämiseen tai Kreikan tapaan elää keisareina, kunnes tulee vuosikymmenen kestävä kansalaiset raateleva kuolemankuilu. Monta isoa asiaa on vielä ratkottava kokonaisuuden näkökulmasta järkevästi, jotta aitoja kulukehitystä tasapainottavia ja kansakuntaa eteenpäin vieviä ratkaisuja syntyy.

Hollolassa 3. huhtikuuta 2014

Päivi Rahkonen
Kunnanjohtaja

Vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hollolan kunnan vuoden 2012 tilinpäätös oli -4,4 milj. euroa alijäämäinen. Vuoden 2013 talousarvio oli -0,5 milj. euroa alijäämäinen, mutta 5,4 milj. euron sote-menojen edellisvuoden lopullisten kasvulukujen selvittyä, synkimmät ennusteet päätyivät -6 -7 milj. euron alijäämään. Tähän liittyen valtuusto linjasi maaliskuussa, että sopeuttamistoimenpiteiden valmistelu on käynnistettävä. Valtuusto hyväksyi kesäkuussa 5,7 milj. euron sopeuttamisohjelman. Myös lomautuksia puitiin kunnanhallituksessa, mutta päädyttiin kuitenkin vapaaehtoisiin säästötoimenpiteisiin, joiden tavoitteeksi asetettiin 1 milj .euroa.

Vuoden 2013 tilinpäätöksen laadinta on vielä kesken. Tämän hetkinen arvio tilikauden tuloksesta päätyy kuitenkin huomattavasti parempaan tulokseen, kuin mitä vuosi sitten arvioitiin. Alijäämä jäänee -1,5 milj. euron luokkaan. Alijäämä selittyy tehdyillä kertapoistoilla, joilla mm. rakennusten arvoja on korjattu vastaamaan paremmin niiden todellista arvoa.

Merkittäviä selittäviä tekijöitä talousarvion toteutumiseen huomattavasti arvioitua parempana ovat parempi verotulokertymä, mutta ennen kaikkea toiminnalliset säästöt kautta linjan. Sote-menojen kasvu jää 3,5 %:iin, kun vuoden 2012 kasvu oli 10,4 %:ia. Vapaaehtoisten henkilöstösäästöjen kokonaisosuus oli -1,3 milj. euroa.

Taloustieteilijä Milton Roemerin mukaan tarjonta luo kysyntää niin kauan kuin maksajana on kolmas osapuoli. Tilinpäätös osoittaa, että toiminnan kasvua on mahdollista hillitä, jos siihen löytyy yhteinen tahto, selkeät linjaukset ja laaja ymmärrys niin poliittisten päätöksentekijöiden kuin työntekijöiden osalta. Keskeistä on myös se, että laajan palvelutuotantoverkosto kokonaisuudessa etsii yhdensuuntaisia, vaikuttavia ratkaisuja.

Vuoden 2014 talousarvio on -1,5 milj. euroa alijäämäinen. Työtä riittää edelleen, mutta tavoitteet tasapainon saavuttamiseen ovat viime vuoden pohjatyön jälkeen realistisella tasolla. Toimintaa joudutaan edelleen läpikäymään ja prosesseja uudelleen arvioimaan, mutta perusura on kohtuullisesti tällä hetkellä kohdallaan. Ellei sitten 25.3.2014 valtion kehysriihessä päälle vyörytetä taas jotain uutta, raskasta ja tuskallista.

Hollolassa 20 helmikuuta 2014

Päivi Rahkonen
kunnanjohtaja

Kehyskuntien pakkoliitoslakiesitys annettu

Pakkokuntaliitoslakiesitys on annettu. Se koskee 24 kehyskuntaa yhdeksän keskuskaupungin naapurissa. Päijät-Hämeessä laki koskee vain Hollolaa. Annettuun lakiesitykseen liittyy poikkeuksellisen paljon ristiriitaisuuksia ja epäjohdonmukaisuuksia. Suurimmat epäkohdat ovat:

1) Lakiesitys on ristiriidassa Suomen perustuslakiin kirjatun kunnallisen itsehallinnon kanssa
- kunnallista itsehallintoa ei voi toteuttaa naapurikunnan mielipiteillä
- Tätä samaa ongelmaa ovat pohtineet Suomen ykkösperustuslakiasiantuntijat eli Tuori ja Mäenpää (mm. Suomen Kuvalehti 48/2013). Lakia laatiessa tulisi kunnioittaa perustuslakia.
- Jos pakkoa halutaan käyttää tulisi muuttaa perustuslakia.


2) Lakiesitys on ristiriidassa Euroopan neuvoston 1985 paikallisen itsehallinnon peruskirjan kanssa, johon Suomikin on sitoutunut. Siinä painotetaan paikallisviranomaisten oikeutta ja kelpoisuutta säännellä ja hoitaa lain nojalla huomattavaa osaa julkisista asioista omalla vastuullaan ja paikallisen väestön etujen mukaisesti.
.

3) Lakiesitys on ristiriidassa tieteellisten tutkimuksien kanssa. Tieteellisesti on voitu todeta, ettei kunnilla ole optimikokoa, vaan eri palveluissa on erilainen optimikoko. Tutkimukset ovat myös voineet osoittaa, että suuret kaupungit ovat tehottomampia ja hallintokustannukset niissä merkittävästi suuremmat kuin pienemmissä kunnissa. Tutkimuksin ei myöskään ole voitu todeta, että kuntakoko ratkaisisi tai lieventäisi haasteita tai ongelmia, joita Suomi ja kaikki sen kunnat ovat kohdanneet.

4) Lakiesitys on ristiriidassa käytännön näytön kanssa. Kansalaiskyselyissä (viimeksi yle uutisoi 15.1.2014) suuret keskuskaupungit eivät pärjää palveluarvioinneissa. Toteutuneet suurkuntaliitokset ovat osoittaneet, etteivät keskuskaupungit pärjää liitoksen jälkeen sen paremmin.
- Onko siis todettavissa, että kansalaisten yhdenvertaisuus Suomessa tarkoittaa sitä, että tyytyväisistä kansalaisista on tehtävä tyytymättömiä, jotta kaikki ovat keskimäärin tyytymättömiä. ?

5) Lakiesitys on ristiriidassa historiallisen näytön kanssa. Pakkokuntaliitoslaille ei löydä tukea myöskään Suomen historiasta. Pakkoliitoksia on tehty 1970-luvun loppupuolelle saakka. Viimeisimpänä Karhula ja Kymi pakkoliitettiin Kotkaan. Jäljelle jäi vuosikymmenien katkeruus.
- Näyttää jopa sille, että ilman liitoksia Kotkalla olisi mennyt paremmin, koska juuri huonommin ei voi mennä: Kotkan talous oli yli –40 milj. euroa alijäämäinen viime vuoden lopussa.

6) Lakiesitys on ristiriidassa kuntien välisen tasa-arvon kanssa. Pakkoliitokset eivät koske pääkaupunkiseutua, missä voidaan toteuttaa metropolihallintoa pakkoliitosten sijaan.
- Jos valtakunnallisesti jossain päin kuntaliitoksia olisi voitu perustella maan edun näkökulmasta niin juuri pääkaupunkiseudulla.

7) Lakiesitys on ristiriidassa perustelujen osalta. Keskeiseksi perusteluksi nostettu maankäyttö ei vastaa todellisuutta. Kuntien maankäyttöä ohjaa maankäyttö- ja rakennuslaki, kansalaisten yhdenvertainen asema sekä erityisalueet.
- Esimerkiksi merkittävin maankäyttöä rajoittava tekijä Hollolassa on poikkeuksellisen suuri luonnonsuojelualue sekä armeijan harjoitusalue kunnan keskustaajaman välittömässä läheisyydessä. Kuntaliitoksilla ei ole vaikutuksia keskeisimpiin maankäyttökysymyksiin.
- Lahdella riittää kehitettävää, joista uusimpana keskusta ja radanvarren merkittävät kaavoitus- ja kehittämiskohteet (ESS 16.1.2014)

8) Lakiesitys on ristiriidassa päätöksentekokyvyn kanssa. Suurten kaupunkien poliittinen monijakoisuus tekee niistä poliittisesti herkkiä. Poliittista herkkyyttä horjutetaan entisestään liittämällä vastentahtoisia kuntia sekoittamaan tilannetta.
- Lopputuloksena on poliittisesti kriisiherkkä kunta, missä johdonmukainen päätöksentekopohjaa on erittäin vaikea synnyttää. Tosin Lahden osalta tilanne on jo mm. talouden tasapainotuksen osalta päätöksentekokyvytön. Jos jo valmiiksi tulehtuneeseen tilanteeseen lisätään uusia kriisiaineksia, voi arvioida, että saadaan aikaan vuosikymmenien kaaos.

9) Lakiesitys on ristiriidassa poliittisen uskottavuuden kanssa. Ennen vaaleja sekä nykyinen pääministeri että valtiovarainministeri toistivat useassa paneelihaastattelussa, ettei kuntien pakkoliitoslakeja tulla toteuttamaan.
- Onko siis ihme, että kansalaisilla on mennyt luottamus poliittisiin päätöksentekijöihin ?

10) Lakiesitys on ristiriidassa edellä mainituista syistä johtuen hyvän hallinnon ja hallintomenettelylain edellyttämien toimintatapojen kanssa.

Olennaisintahan tässä kaikessa on se, että vastoin totuttuja käytäntöjä ja periaatteita, tiedolla ja faktaperusteilla johtaminen ja eteneminen on sivuutettu samalla kun laillisuus- ja hyvän hallinnon kriteerit on uhrattu poliittiselle agendalle. Tämä ei tietenkään ole poikkeus, kun tarkastellaan maapallon kaikkia maita. Tämän periaatteen toteuttavia maita kuvataan yleisemmin heikkoa kansalaisluottamusta nauttiviksi, kriisiherkiksi ja mielivallalla johdetuiksi diktatuurimaiksi.

Me emme ole vielä siellä, mutta tie, jolle olemme lähteneet, johtaa sinne. Tämä on asian vakavuuden ydin ja tätä vastaan yleiset reaktiot suurimmaksi osaksi ovat syntyneet. Toimintaperiaatteidemme tulisi olla kestävät. Kaikissa olosuhteissa tulisi nojata ja luottaa kansanvaltaan eikä vain silloin, kun menee hyvin. Huonoina aikoina mitataan maan poliittisen toiminnan uskottavuus, luotettavuus ja kestävyys.

Hollolassa 20. tammikuuta 2014

Päivi Rahkonen
Kunnanjohtaja